Tiistai 9.10.2012 - Merihaka

Suhde luontoon esityksessä - workshop

Tiistai 09102012

Merihaka

Miten liityit ympäristöön ja sen toimijoihin päivän aikana (keskittyen ei-inhimillisiin toimijoihin)?

Ympäristö tänään oli minulle tuttua. Moniin paikkoihin liittyy jo valmiiksi kerroksittain kokemuksia ja muistoja. Teatterikorkeakoulun ovesta astuin automaattisesti kohti rantaa ja Merihakaa, sillä siellä tiesin olevan mielenkiintoisimmat paikat. Urbaanissa ympäristössä ei-inhimilliset toimijat olivat enemmän puutarhamaiseti aseteltuja ja istutettuja kuin Kivikossa. Valitsemani toiminnan paikka, istutetut pensaat parkkihallin katolle vievien portaiden välitasanteella olivat konkreettisesti että symbolisesti betonin kehystämät. 

Sade kasteli minut ja tuuli kylmäsi sormiani. Yritin useaan otteeseen suojautua ei-inhimillisiltä toimijoilta, ne tuntuivat epämukavilta. Parkkihallin katolla kasvavan pensaan kanssa koetin tullla kaveriksi. Alhaalta katsottuna se on osa arkkitehtonista sommitelmaa mutta kun menee sen sekaan seisomaan voi nähdä miten mahtavan maiseman se näkisi, jos näkisi. Tämä lienee jotakin jota arkkitehti ei ole ajatellut. Minun ja pensaan välinen salaisuus. Koetin siis olla pensaan kanssa kuten olisin toisen toimijan kanssa. Lähdin siitä, että olisin tässä ystävän kanssa, kenties jonkun ihmisen kanssa  -  ja miten tämä pensaankanssaolemiseni nyt eroaa siitä. Yritin mahdollisimman avoimesti avata sitä pensaalle, eli itselleni, tietysti. Yritin olla kokematta että olen yksin. Yritin kokea olevani yhdessä. Kokeilin, voisinko jotenkin pitää puustaa kiinni ja olla sen kanssa siten läheinen, ihmisistäkin on hyvä ja mukava pitää kiinni. Yritin olla rehellinen ja puhua auki sen epävarmuuden jota koin puun kanssa ollessani; senkin että tiedän ettei se ymmärrä puhettani ja että puhu silti. Olin myös pitkiä aikoja hiljaa. Aika paljon siitä, että tunteeko itsensä yksinäiseksi riippuu myös itsestä, ei seurasta. 

En kuvittele puun vastaavaan, mutta se siinä onkin mielenkiintoista ja ihanaa. Se ei vastaa, ei vaadi, ei kysy, ei oleta. Sitä ei liiemmälti kiinnosta tulenko sen luokse vai en, mutta ei se siitä vaivaannukaan. Saan, tietyllä tavalla, tehdä mitä vain haluan. Oman moraalini rajoissa: minulla on valtaa puuhun, voin vaikkapa katkaista sen varren. Mutta en tee sitä. Ehkä puhun. Mutta en tee mitään. Siinä on suurin vallankäyttöni. Olla tekemättä mitään.

Halusin myös antaa meren tehdä minulle jotain. Menin seisomaan kuraisilla saappailla rantaan ja laitoin sormeni veteen ajatellen,että meri huuhtoisi kuran pois. Mutta vesi oli hyvin kylmää, ei tuntunut hyvältä tai järkevältä olla siinä pitkää aikaa. Saappaiden puhdistamisessa ei palellut. En kyllä ajatellut että haluaisin käyttää merta työvoimana, niinkuin kengänkiillotusta. Enemmänkin ajattelin että mitä jos antaisin merelle valtaa itseni yli. Tekisin jonkin rituaalin jossa se voisi auttaa minua. Tunnustaisin sen vallan minuun, sen erityislaadun. Tarvitsen vettä puhdistuakseni. Kiitos siitä, vesi,meri. Toisin kuin yksittäinen pensas, meri on jotain sellaista johon minulla ei ole valtaa. Isoa määrää vettä voi ohjailla vain hyvin isolla koneistolla, padoilla tai no, valtavalla laivalla voi kellua päällä. Mutta sekin häviää jos siihen tulee reikä. Olemme veden armoilla ja vettä sisältä. Sade tunkeutuu jokaiseen soppeen, sitä ei voi paeta paitsi olemalla menemättä ulos. Mahdollista joissakin olosuhteissa mutta toistaiseksi yhteiskunnassamme emme elä esimerkiksi kaupungit pleksikuplien sisällä. Sää on ei-inhimillinen toimija jonka armoilla olemme väistämättä. Sille emme voi mitään.

VALTA