Kolme ensimmäistä runoa

1

 

Sinä olet jo viisivuotias, joten

voisit hyvinkin osata pyyhkiä pyllysi.

Mutta koska et ole viitsinyt opetella,

joudun tekemään sen kesken pikkusiskosi ruokailun.
Nyt hän heittelee nuudelinsa ympäri keittiötä,
ja kun yritän pyyhkiä, ne liiskaantuvat
ja leviävät lattiaan kuin liisteri.

Jos en jaksa heti siivota,

nuudelit kuivuvat kiinni parkettiin,
ja isäsi joutuu irrottamaan ne rälläkällä.

Et kai halua,

että minun vastahiottua parkettiani joudutaan rälläköimään vain siksi,
että sinä et osaa pyyhkiä pyllyäsi?

Parketin hioi ja lakkasi ammattimies.

Se maksoi 800 euroa.
Se on sinun mittapuullasi noin miljoona.

Ja ruokana on sitten samoja nuudeleita kuin eilen ja toissa päivänä,

koska sinun isoäitisi käski keittää ison kattilallisen kerralla,
jotta elämä olisi helpompaa.

Sinun isoäitisi ei tajua mitään.



2

Kun sinä ja pikkusiskosi

huudatte yhtä aikaa noin kovaa,
ohimoitani alkaa särkeä.

Se johtuu siitä, että paine päässäni kasvaa.

Todennäköisesti minulle tulee aivoverenvuoto
ja iso pahanlaatuinen kasvain päähän,
ja minusta tulee maailman nuorin Alzheimer-potilas.

Ja kun minä olen kuollut,
ihmiset sanovat teille,
että teidän ei pitäisi syyttää siitä itseänne.

He ovat väärässä.



3


Tänä iltana me juomme isäsi kanssa vähän viiniä,
joten olisi suotavaa,
että sinä et heräisi kesken uniesi.

Koska me juomme kohtuullisesti,

sinun ja pikkusiskosikin pitäisi kohtuuden nimissä ymmärtää nukkua.

Et kai halua, että meille tulee avioero,
koska emme ikinä saa keskustella rauhassa?

Jos yöllä tulee jano, ajattele kaikkia Afrikan lapsia,
joille on tarjolla pelkkää bakteerien saastuttamaa kuravettä,
kun taas sinä et jaksaisi odottaa muutamaa tuntia aamuun saadaksesi
puhdasta suomalaista kraanavettä niin paljon kuin jaksat juoda.

Vessassa voit käydä, mutta siitä on suoriuduttava nopeasti,
ja muista osoittaa pippelillä suoraan veteen.

Et kai halua, että joudun pesemään vessan lattian
juuri kun isäsi aikoo sanoa minulle
jotakin kaunista?

pettyneet vanhemmat

http://www.mll.fi/?x20737=16763655#

Tässä aika tuore tiedote mun teksteihin olennaisesti liittyvästä aiheesta - ja mahdollinen yhteistyötaho.

Ei se ensi sunnuntai enää käykään ja vissiin Katri on pois. Mennään sinne näyttelyyn yhdessä.

Yritän lähipäivinä uskaltaa laittaa niitä runojanikin tänne :)

Retkiehdotus: Metsäretki-näyttely Amoksella

Moikka,

tällainen näyttely, Metsäretki (ripustus erityisesti lapsille, metsästä, tavoite moniaistinen, valoja ja ääntä) on Amos Anderssonin museossa 12.4.2014 asti. Aion käydä siellä - kenties joku haluaa seuraksi, yhteisen retken paikka?

http://amosanderson.fi/#lang=fi&page=e142

Kiinnostuneista ihmisistä

Juttelin eilen Virpi Viljanmaan kanssa (kuvataideopiskelija) ja hän innostui myös konseptista, oli kiinnostunut tulemaan mukaan työpajaan. Virpillä alkoi heti lentää ajatuksia siitä, voisiko naapuri olla koirankopissa, koiratarhassa, vanhainkodissa (vieraana kuolema...) tai ruumisarkussa.

Mietin, onko järkevää pitää tää blogi toistaiseksi vain Perhettä ja Kasviostoa varten, että saadaan myös konkretiaa liikahtamaan, vai olisko järkeä avata myös kiinnostuneille ihmisille vapaata tuuletusta varten- ruokkisko vai hidastaisko ylipäätään kaikkea? Mitä mieltä ootte?

lähtökohta-ajatuksia

Teillä on tuossa jo paljon mielenkiintoisia näkökulmia. Katri, kun pohdit eilen, että näitten juttujen pitäisi jollain tavalla olla myös yhtenäisiä, niin ainakin tuo mitä Milla M. kirjoitti tasa-arvoisesta dialogista tuntui istuvan myös omiin ajatuksiin. Sekä aikuisen ja lapsen että ihmisen ja luonnon välinen suhde on alisteinen. Saammeko tästä jotain yhdessä irti? Samaa on myös se, että kyse on elämän jatkumisesta.

Toisaalta aikuisen ja lapsen suhde on tietysti myös ihan erilainen kuin ihmisen ja luonnon. On olemassa ihmisarvo, mutta ei eläin- tai kasviarvoa. Ei sanota esimerkiksi, että tarhaketut eivät elä eläinarvoista elämää. Haluatteko kyseenalaistaa ihmisarvon käsitteen? Vai laajentaa sitä? Vai onko se ylipäänsä olennainen kysymys?

Olen itse hyvin ihmiskeskeinen ihminen - se ei kuitenkaan tarkoita, että en haluaisi vähentää eläinten kärsimyksiä ja suojella luontoa. Mutta oletteko sitä mieltä, että juuri tämä ihmiskeskeisyys, kyvyttömyys muuttaa näkökulmaa muunlaiseksi kuin ihmisen keskiöön asettavaksi, lopulta johtaa tuhoon? Ja onko Kasvioston perimmäinen idea juuri tämä: siis näyttää ja tarjota uusia näkökulmia ihmiskeskeiselle ihmiselle, joka kyllä tietää sen, että luontoa pitäisi suojella tai maapallo tuhoutuu, mutta ei tee mitään, koska kuitenkin kokee olevansa kaiken yläpuolella?

Nämä aiheet yhdistyvät myös sillä tavalla (ja tätä olen omakohtaisesti miettinyt tosi paljon), että ihmiset käpertyvät seinien sisälle omiin pieniin perheyksiköihinsä, ja elämän sisällön ja maailman keskipisteen muodostaa minun perhe, minun lapset, minun auto, minun asunto. Niiden pitää näyttää hyvältä, lasten pitää olla kauniita ja osata käyttäytyä ettei tarvitse hävetä. Ihmiset keskittyvät tällaisiin asioihin, ottavat ympäristöstä paineet ja mallin sille, millainen pitää olla, ja ei siinä silloin jonkin jäkälän häviäminen maapallolta paljon paina. Perhe on kulutusyksikkö. (Sain ahdistuskohtauksen viime lauantai-iltana, kun tajusin, että ainoa varsinainen asia, mitä me oltiin vapaapäivänä tehty oli se että me käytiin Citymarketissa. Mitä vittua lapset oppii semmoisesta elämästä???)

Mallit siitä, millainen perheen pitää olla, mitä kotona pitää olla ja millainen on hyvä vanhempi, aiheuttavat pahimmillaan epätoivoa, ahdistusta ja vihaa, ainakin niinä hetkinä, kun voimat ovat vähissä - ja niitä hetkiä on pienten lasten perheessä harva se päivä. Viha voi kanavoitua lapsiin. Vanhemman viha lasta kohtaan on omaa riittämättömyyttä. Mutta tämä ei ole koko totuus; tosiasiahan on myös se, että lapset ovat aika rasittavia pieninä, ja eri ihmiset jaksavat sitä ja reagoivat siihen eri tavalla. Jotkut sitten niillä äärimmäisillä.

Ja nyt puhutaan nimenomaan pienistä lapsista; ikään kuin ei aivan kokonaisista ihmisistä. Toissavuonna, jolloin Suomessa tehtiin harvinaisen paljon perhesurmia, kiinnitin huomiota siihen, että näissä perheissä lapset olivat lähes poikkeuksetta pieniä. Onko sillä jotain merkitystä? Ovatko aikuiset (jotkut aikuiset) kyvyttömiä näkemään lapset ihmisinä, joilla on jakamaton, täydellinen ihmisarvo?

Vielä jokin aika sitten, kun lapsia kuritettiin eikä se ollut laitonta, se yleensä loppui tietyssä vaiheessa - siis kun lapsesta kasvoi riittävän iso. Miksi pientä lasta voitiin kurittaa mutta isoa lasta ei? Kyse tuskin oli kuitenkaan siitä, että iso lapsi on fyysisesti vahvempi. Miksi lapsen kurittaminen piti erikseen kieltää lailla?

Mun teksteissä on kyse siitä, että niissä aikuinen sanoo lapselle peittelemättä asioita, joita ei oikeasti lapselle voi sanoa. Olen alun perin kirjoittanut niitä vain omaksi ilokseni, tavallaan terapiamielessä. Olen siis käsitellyt omia, rajujakin negatiivisia tunteita sillä tavalla, kirjoittamalla ja mustan huumorin keinoin.

Uskon että ihmiset peittelevät lapsiaan kohtaan tuntemaansa vihaa paitsi lapsiltaan, niin kuin aika pitkälle pitääkin, mutta myös muilta aikuisilta, koska häpeävät niitä ja luulevat, että muut eivät tunne samoin ja ovat parempia vanhempia. Mikä taas johtaa entistä pahempiin oloihin ja tilanteisiin. Kun kuuntelen toisia vanhempia, heidän kertomuksiaan vaikeista tilanteista kotona, lisään mielessäni tarinaan aina puolet. Harva kertoo rehellisesti, että sain lapsille raivokohtauksen ja huusin naama punaisena että "mun elämä on paskaa kun mun pitää kuunnella teitä". Tämä on siis omakohtainen esimerkki :) Mutta jos uskaltaa itse kertoa, saa lähes säännönmukaisesti kuulla toiselta vähintään yhtä ikävän tarinan. Ja nyt se olennainen pointti: silloin, ja vasta silloin, päästään käsittelemään asioita oikeasti ja rehellisesti, mikä oikeasti voi myös auttaa.

Nyt mun on pakko tältä erää lopettaa, enkä ees ehtinyt toteutukseen. (Se ambient-tausta oli muuten Katri tosi hyvä idea.)

Mette ingvartsen

Mette Ingvartsen on mielenkiintoinen, koska työstää tätä toiseus-teemaa eli ei-ihmisen aktiivisuutta omalla tyylillään:

http://metteingvartsen.net/2012/05/the-artificial-nature-project/


On myös tehnyt manifestin, Yes-manifestin

http://metteingvartsen.net/2011/09/50-50/

Ihmisakvaario

Suvi vinkkasi eilen merietanoista. Kirjottelen oppimispäiväkirjoja ja tuli mieleen Dramaturgia II- kurssilla tekemäni Heiner Müller -lähtöinen demo, jossa katsojat vaelsivat ensin pienenä tiiviinä joukkona ja tulivat sitten ikkunalasin luo, jonka toisella puolella olin suu lasiin kiinni imeytyneenä öristen ja tekstipätkiä lasin eri kohdissa. Siinä oli jotain mikä tuntu omalta, ruumis ja groteskin paljaus. Tää ei ole mulle kasviostokamaa, mutta ehkä myöhempien aikojen kamaa voisi olla, jonkinlaisen ihmisakvaarion tekeminen, jossa voisi lainata nilviäisiltä, etanoilta, kampamaneeteilta, kaikenlaisilta näkymättömissä ihmeellisiltä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaakiduskotilot

Yksi assosiaation sirpale maailmasta

Oletan / ehdotan, että tähän blogiin voi varmaan linkitellä mitä vain, vielä sen tarkemmin rajaamatta, tehden sitä kenttää jossa assosioidaan yhdessä.

Törmäsin valokuviin tästä ilmiöstä, että linnut kuolevat syötyään muovia merestä.

Kuvia ruumiista google-haussa sanalla "birds dying of plastic"

http://www.google.com/search?q=birds+dying+of+plastic&hl=en&safe=off&client=safari&rls=en&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=LjIzUfCmIYmR4ASegoFw&ved=0CAoQ_AUoAQ&biw=1376&bih=780

Tämä on järkyttävää itsessään, eikä tarkoitukseni ole juututtaa aamukahvia kenenkään kurkkuun. Mietin sitä, että  kun analysoi keinoa ja pohtii jotain välinettä joka itselläni on nimenomaan usein nonverbaali, ei vain sana,  vaan kuva tai materiaali tai tapahtuma,  niin jotain tuossa kuvassa muoviin kuolleesta linnusta  tai linnuista istumassa keskellä roskia konkretisoi kuvaan  niin konkreettisesti sen, mitä konfliktia ja tuhoa epäonnistunut rinnakkain oleminen samassa tilassa ja ajassa voi tehdä. Miten joku väkivaltaisesti voi vallata toisen tilan, ei vain ulkopuolen elintilan, sillä sisä- ja ulkopuolta ei oikeastaan ole, kaikki on virtaava vuorovaikutusta, vaan miten joku voi väkivaltaisesti vallata myös toisen  sisätilan! Mihin se johtaa, miltä se näyttää....

Yksi Kasvioston ajatus siis minulla oli hakea ja pohtia sitä muotoa, miten eri eliöt ja prosessit voisivat olla samassa tilassa ja ajassa rinnakkain toistensa kanssa. Tietynlainen ei vain monikultuurisen vaan myös monilajisen demokraattisen yhteisön utopian etsintä. 

Tutkimus-yritys etsiä monilajista demokraattista olemista samassa tilassa ja ajassa.

Tällä kertaa rajauksella, että olemme jossakin ihmisen pitkälle muokkaamassa ympäristössä ja elämme siis ihmisinä, koetamme ihmisinä rakentaa sitä olemista mahdollisimman rinnakkaiseksi ja tasa-arvoiseksi, huomioiden itsemme ja Toiset, tutkien mitä tämä huomiointi voisikaan kehon ja olemisen ja elämisen tasolla tarkoittaa. Ja  minkälaisia keinoja voisimme mahdollisesti käyttää. Mitä esim. taiteen praktiikasta voisi löytyä annettavaa.  Ilman oletusta että välttämättä saisimme lopullista vastausta (tai moninaisuuden tapauksesa olisi kai sanottava monikossa vastauksia), tai valmista.

Rajauksena olisi myös tämä runous, eli yksi sisältö olisivat nämä runot ja että millä kaikilla tavoin ne voidaan julkaista, siis minkälainen sisältö, impulssi, score ne voivat olla, miten materialisoitua ja voiko niitä koettaa käyttää dialogin välineinä (dialogia voi olla sille ei-inhimilliselle Toiselle ja myös inhimilliselle Toiselle elikkäs jos meitä on siellä asunnossa esim. kaksi ihmistä ja sitten yleisöä tietysti käymässä). 

Eli runot ovat sisältö.

Ja pyrkimys tasa-arvoiseen dialogiin muoto.

Muoto on tietysti myös sisältöä ja toisinpäin. Mutta ehkä tämä auttaisi ainakin minua hahmottamaan.

Tästä ajatus installaatiosta/ihmiseläin- ja kasvikokeesta, joka menisi installaation ja esityksen ja tietysti elämän!eli todellisuuden välimaastoon. Alussa olisi se meidän sisäänmuutto ja sitten yhteiselon harjoittelu. Ja periaatteessa läpinäkyvän prosessin /yrityksen esittely ja dokumentointi. Hyvin pieniäkin asioita ja harjoitteita.

(Ajattelen nyt juuri paljon harjoite-käsitteen kautta, liittyy siihen kun kirjoitan lopputyötäni jossa aihe valtaa sisä- ja ulkotilojani :) ). 

Koettaa kuunnella lempimusiikkiaan yhdessä jäkälän kanssa. Katsoa telkkarista tekemäämme ei-spesististä luontodokumenttia. Lukea runoja jukka-palmulle. Yrittää piirtää yhdessä puun kanssa. Keittää kahvinkeittimellä kahvia itselle ja toisella maitoa kissalle. (Tai ehkä rajaamme vain kasveihin ja muihin ei-nisäkäseliöihin, esim. banaanikärpästen ja homeiden ja jäkälien kaa vois koettaa elää).

Lisäksi runona voisi käyttää vaikka mitä. Juurikin wikipedia sitaatteja, tai jos esimerkiksi tuo lintu-asia olisi yksi mistä haluaisi puhua niin siitä esimerkiksi joku tutkimus tai lehtiartikkeli (nyt vain esimerkkinä, ja oikeastaan se asia on se, että yhden löytämäni 6 vuotta vanhan National Geographyn artikkelin mukaan 40 prossaa valtameren pinnasta olisi päällystetty muovisilla roskalautoilla. aika hurja luku, pitäisi tarkistaa onko totta, ja että onko kuudessa vuodessa tapahtunut muutosta. mutta että, muovia ei juurikaan kierrätetä, ja mitä siitä konkreettisesti seuraa, mikä on se kuva, mikä on se tila, mikä on se tilanne, ja miten sen saisi jotenkin vain faktuaalisestikin esille ilman saarnaavuutta, kaikkihan sen tietävät, miten sen saisi esille niin että siitä pääsisi askeleen eteenpäin jollakin keinolla siitä asian käsittelystä?)

Voi listata ja yhdistellä:

- Keiden kanssa koetamme elää yhdessä? Ketkä me? Voiko yleisökin yrittää? (joo!)

- Miten yritämme elää yhdessä?

- Mitä erilaisia välineitä voisimme käyttää?  (kuva: valokuvanäyttely, perhepotretti, diashow, video: telkkarista, projisoituna,  materiaali: huonekalut, tilan pinnat, ääni: tietystä äänilähteestä, vääristä paikoista, radiosta, sterkoista, iphonesta, kasteteilta ,asunnon pinnoista, yhdessä jonkin soittiminen soittaminen...)

- Mitä erilaisia tapahtumia voisimme käyttää? (ruokailu, nukkuminen, peseytyminen, leikkiminen, treffit, opiskelu, työnteko, äänestäminen, siivoaminen, tv:n katsominen...)

Tosissaan ja sen hölmöyden ja koomisuudenkin kestäen, että se meidän yritys ja siinä improvisaatiokin on osa sitä esitysprosessia.

Tästä riittäisi juttua, mutta näin aluksi. Kommentteja? :)

Ja nähdää pian!