Teillä on tuossa jo paljon mielenkiintoisia näkökulmia. Katri, kun pohdit eilen, että näitten juttujen pitäisi jollain tavalla olla myös yhtenäisiä, niin ainakin tuo mitä Milla M. kirjoitti tasa-arvoisesta dialogista tuntui istuvan myös omiin ajatuksiin. Sekä aikuisen ja lapsen että ihmisen ja luonnon välinen suhde on alisteinen. Saammeko tästä jotain yhdessä irti? Samaa on myös se, että kyse on elämän jatkumisesta.
Toisaalta aikuisen ja lapsen suhde on tietysti myös ihan erilainen kuin ihmisen ja luonnon. On olemassa ihmisarvo, mutta ei eläin- tai kasviarvoa. Ei sanota esimerkiksi, että tarhaketut eivät elä eläinarvoista elämää. Haluatteko kyseenalaistaa ihmisarvon käsitteen? Vai laajentaa sitä? Vai onko se ylipäänsä olennainen kysymys?
Olen itse hyvin ihmiskeskeinen ihminen - se ei kuitenkaan tarkoita, että en haluaisi vähentää eläinten kärsimyksiä ja suojella luontoa. Mutta oletteko sitä mieltä, että juuri tämä ihmiskeskeisyys, kyvyttömyys muuttaa näkökulmaa muunlaiseksi kuin ihmisen keskiöön asettavaksi, lopulta johtaa tuhoon? Ja onko Kasvioston perimmäinen idea juuri tämä: siis näyttää ja tarjota uusia näkökulmia ihmiskeskeiselle ihmiselle, joka kyllä tietää sen, että luontoa pitäisi suojella tai maapallo tuhoutuu, mutta ei tee mitään, koska kuitenkin kokee olevansa kaiken yläpuolella?
Nämä aiheet yhdistyvät myös sillä tavalla (ja tätä olen omakohtaisesti miettinyt tosi paljon), että ihmiset käpertyvät seinien sisälle omiin pieniin perheyksiköihinsä, ja elämän sisällön ja maailman keskipisteen muodostaa minun perhe, minun lapset, minun auto, minun asunto. Niiden pitää näyttää hyvältä, lasten pitää olla kauniita ja osata käyttäytyä ettei tarvitse hävetä. Ihmiset keskittyvät tällaisiin asioihin, ottavat ympäristöstä paineet ja mallin sille, millainen pitää olla, ja ei siinä silloin jonkin jäkälän häviäminen maapallolta paljon paina. Perhe on kulutusyksikkö. (Sain ahdistuskohtauksen viime lauantai-iltana, kun tajusin, että ainoa varsinainen asia, mitä me oltiin vapaapäivänä tehty oli se että me käytiin Citymarketissa. Mitä vittua lapset oppii semmoisesta elämästä???)
Mallit siitä, millainen perheen pitää olla, mitä kotona pitää olla ja millainen on hyvä vanhempi, aiheuttavat pahimmillaan epätoivoa, ahdistusta ja vihaa, ainakin niinä hetkinä, kun voimat ovat vähissä - ja niitä hetkiä on pienten lasten perheessä harva se päivä. Viha voi kanavoitua lapsiin. Vanhemman viha lasta kohtaan on omaa riittämättömyyttä. Mutta tämä ei ole koko totuus; tosiasiahan on myös se, että lapset ovat aika rasittavia pieninä, ja eri ihmiset jaksavat sitä ja reagoivat siihen eri tavalla. Jotkut sitten niillä äärimmäisillä.
Ja nyt puhutaan nimenomaan pienistä lapsista; ikään kuin ei aivan kokonaisista ihmisistä. Toissavuonna, jolloin Suomessa tehtiin harvinaisen paljon perhesurmia, kiinnitin huomiota siihen, että näissä perheissä lapset olivat lähes poikkeuksetta pieniä. Onko sillä jotain merkitystä? Ovatko aikuiset (jotkut aikuiset) kyvyttömiä näkemään lapset ihmisinä, joilla on jakamaton, täydellinen ihmisarvo?
Vielä jokin aika sitten, kun lapsia kuritettiin eikä se ollut laitonta, se yleensä loppui tietyssä vaiheessa - siis kun lapsesta kasvoi riittävän iso. Miksi pientä lasta voitiin kurittaa mutta isoa lasta ei? Kyse tuskin oli kuitenkaan siitä, että iso lapsi on fyysisesti vahvempi. Miksi lapsen kurittaminen piti erikseen kieltää lailla?
Mun teksteissä on kyse siitä, että niissä aikuinen sanoo lapselle peittelemättä asioita, joita ei oikeasti lapselle voi sanoa. Olen alun perin kirjoittanut niitä vain omaksi ilokseni, tavallaan terapiamielessä. Olen siis käsitellyt omia, rajujakin negatiivisia tunteita sillä tavalla, kirjoittamalla ja mustan huumorin keinoin.
Uskon että ihmiset peittelevät lapsiaan kohtaan tuntemaansa vihaa paitsi lapsiltaan, niin kuin aika pitkälle pitääkin, mutta myös muilta aikuisilta, koska häpeävät niitä ja luulevat, että muut eivät tunne samoin ja ovat parempia vanhempia. Mikä taas johtaa entistä pahempiin oloihin ja tilanteisiin. Kun kuuntelen toisia vanhempia, heidän kertomuksiaan vaikeista tilanteista kotona, lisään mielessäni tarinaan aina puolet. Harva kertoo rehellisesti, että sain lapsille raivokohtauksen ja huusin naama punaisena että "mun elämä on paskaa kun mun pitää kuunnella teitä". Tämä on siis omakohtainen esimerkki :) Mutta jos uskaltaa itse kertoa, saa lähes säännönmukaisesti kuulla toiselta vähintään yhtä ikävän tarinan. Ja nyt se olennainen pointti: silloin, ja vasta silloin, päästään käsittelemään asioita oikeasti ja rehellisesti, mikä oikeasti voi myös auttaa.
Nyt mun on pakko tältä erää lopettaa, enkä ees ehtinyt toteutukseen. (Se ambient-tausta oli muuten Katri tosi hyvä idea.)
Hei mä en muista puhuneeni yhtenäisyydentarpeesta, mutta joo, varmaan kaipaan jotain yhteistä nimittäjää pitkässä linjassa. Tosin se ehkä toteutuu tossa naapuri-muodossa. Mä näen myös sen itsessään pyrkimyksenä tasa-arvoiseen dialogiin ja mahdollisuutena kanssaolemiseen. Mut siis en mä sellaista ehdotonta yhtenäisyyttä kaipaa kuitenkaan ja pitää myös pitkää linjaa aatellen kuunnella sitä, mitä aiheita/asioita muilla mahollisilla mukaanliittyvillä on, kokevat tärkeiksi.
VastaaPoistaSe mitä puheltiin eilen esimerkiksi mahdollisesta lasten mukanaolosta (pohdittiin, että mitä jos esimerkiksi Millan ja ehkä muutkin maholliset lapset olis jossain laajemman porukan työpajassa vaikka osan aikaa mukana tekemässä harjotteita ja suunnittelemassa, ideoimassa) on musta samaa monienvälistä tasa-arvoa ja demokratiaa, joka varmasti on yks yhteinen nimittäjä.
Mä ajattelen kyllä, että ihmiskeskeinen maailmankuva on (voi olla, ei tietenkään ehdottomuus ole tämä) muulle luonnolle tuhoisaa, koska se takaa (sen kautta ihminen itselleen antaa) ihmisen oikeutuksesta mihin tahansa, arvottaa ihmisen ehdottomasti kaiken muun yläpuolelle ja välineistää muun luonnon hyödyttämään ihmistä. Mutta, mä en ajattele ihmistä arvottomana tai tarpeettomana tai negatiivisena vaan myös arvokkaana. Mikä on muuten tosi tärkeä asia aina välillä sanoa ääneen, jos keskittyy jäkäliin: se että ihminen ihmisenä on myös ok ja rakastettava.
Mun unelma ylipäätään on tietynlaisia ehdotuksia tai kokemuksia tai pyrkimyksiä erilaisiin kanssaolemisiin: että määrittelemätön "kuka tahansa" voisi tekemieni juttujen kautta esimerkiksi kokeilla erilaisia tapoja olla vaikka sen jäkälän kanssa. Tää juontaa juurensa varmaan semmoseen perimmäiseen kokemukseen, että kun toisessa elävässä alkaa nähdä sen arvon ja alkaa todella nähdä toisen, myös suhtautuminen ja sitä kautta suhde siihen muuttuu --> se taas vaikuttaa toimintaan --> elämänvalintoihin --> poliittisiin pyrkimyksiin. Tää on näitä ei-julkisen-blogin henkilökohtaisia, kaikilla omansa, mutta mä en esimerkiksi kykene tappamaan sokeritoukkia mun vessasta, koska ei ne ihan oikeasti vahingoita mua, enkä mä pysty perustelemaan sen vuoksi, miksi mulla olisi enemmän oikeus tähän tilaan kuin niillä. Vaikka mä maksankin vuokran myös niiden puolesta :)
Mun aivot ei enää toimi, enkä ole ihan varma enää onko tää kovin sekavaa. Yritän kirjottaa huomenna tai pian Eerikaan liittyvän ajatuksen, sen joka liittyy yhteisöön ruumiina.
Hei, myöskin oma pieni välikomenttini ihmisiin ja luontoon täältä lopputyön kirjoittamisen lomasta (kommentoin perhettä sit myöhemmin) :)
VastaaPoistamulle kiinnostus ei-niin-ihmiskeskeiseen maailmankuvaan nousee oikeastaan ihmisoikeus-ajatuksen ekstrapolaatiosta. Että on naisten oikeudet, miesten oikeudet, lasten oikeudet,maahanmuuttajien oikeudet, eläinten oikeudet, jäkälien oikeudet, ilmaston oikeudet, siis eliöiden oikeudet ja miksei muidenkin prosessien. Ja se oikeastaan ei ole mikään moraalinen väite tai näin, vaan jotenkin vaan seurausta siitä tosiseikasta että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja samalla tavalla vahingollista on minun kykenemättömyyteni hahmottaa mitä kärsimystä ihmisille lähelläni aiheutan jos en huomioi kuin ihmisille kaukana sillä että ostan halpatuotetun puuvillapaidan kuin luonnolle lähellä ja kaukana vain siksi etten hahmota vuorovaikutussuhteita ja sitä että meidän on pakko jakaa tämä sama tila ja aika keskenämme.
Että oikeastaan ajattelen että ei voi olla luontokeskeinen eikä ihmiskeskeinen koska ei ole luontoa tai ihmistä, vaan ollaan kaikki osa sitä samaa kokonaisuutta. Yksi modernin ajan ongelmia on tämä käsitteellistys joka on erottanut ihmisen luonnosta, sisäpuolen ulkopuolesta jne.
juu.
ja tykkään myös ihmisapinoista ihan sikana. siks mä näitä juttuja kelaankin, kun haluaisin että me oltais onnellisia ja säilyttäis täällä :) mä en ole sillä tavalla esim. mitenkään megaluontoharrastaja tai supereläinrakas, vaan aika urbaani ihminen.tälleen filosofoinnin ja sitten joidenkin nuoruuden tärkeiden luontokokemusten kautta kasvanut tähän ajatteluun
Mulle on myös tullut ydintärkeäksi Aune Kallisen ajatus sellaisesta moniäänisyydestä, jossa erilaisuuksien rinnakkainoleminen on mahdollista ilman että niiden tarvitsee muuttua toisikseen.
VastaaPoistaKatrin edelliseen kommenttiin, todellakin. Tuo on aivan ratkaisevat tärkeä asia sekä ihmisyhteisön keskellä (esim. maahanmuuttokysymykset) että koko eliökunnassa. Kirjoitan just myös tosta ja painiskelen juuri sen kysymyksen kanssa, kuinka vaikeaa se on, ja että missä menee raja, että milloin intressit tai erilaisuudet on liian suuria ja mahdollisesti ratkaisemattomassa konfliktissa keskenään. ettei pidä olla liian tekopyhä, että jos on vain passiivista asettumista niin sitten käy niin että vahvin ja karismaattisin jyrää. huh. dialogi eri muodoissaan on yksi väline jolla käydä sitä neuvottelua, mutta mitä tehdä jos toinen ei halua tai osaa tai puhtaasti kykene dialogiin (esim. pieni lapsi tai jäkälä)?
VastaaPoistaEttä pitääkö dialogi silloin määritellä uudestaan. Millä tavalla sitä käydään. Ja silloin kun on ihan erilainen aistielimien ja olemisen rakenne niin miten voi edes tietää että toinen on messissä, tajunnut? tästä on Tuija Kokkosen workshopeissa puhuttu paljon, että miten dorka olo on kun lukee jäkälälle runoa eikä lopulta voi olla hajuakaan että tajuuko se vai ei, et onks tää vaan mun monologi ja tämä yritys oikeastaan muutta mua enemmän.
VastaaPoistaTieto toisen tavasta olla auttaa ainakin mua. Tässä tapauksessa kasvin aistimisesta ja rakenteesta. Itselläni painottuu usein tieteellinen tieto, mutta myös oma kokemus ja havainto tietysti on tärkeää.
Esim. psykologinen tieto siitä, miten lapsi ymmärtää ja aistii ja miten se eroaa aikuisesta, minkälaisia erilaisia vaiheita on kasvamisessa. Huh. Niin mä ainakin olen ajatellut, että jos/kun mulla ikinä on lapsia niin pitää mennä sekä intuitiolla eli kokemusperäisellä tiedolla että vähän lukee jotain että miten ne tyypit toimii.Kertoo tietysti musta jotain, että mun näkökulmasta pienet lapset on melkein yhtä mysteeri kuin jäkälät :D
Itseasiassa mulle on tällä hetkellä erittäin tärkeää se, että runojen lukeminen jäkälälle muuttaa ihmistä (vaikka se muuttaisi vain ihmistä) tai ainakin antaa ehkä jonkin uuden ajatuksen jäkälästä, koska se vähintäänkin tekee ihmisen tietoiseksi jäkälästä. Mutta ihan superkiinnostavaa olisi tieteellisesti tietää, voiko jäkälä oikeesti saada jotain esimerkiksi sen elintoimintojen kannalta merkityksellistä siitä, että sille lukee runoja. Tiedätkö sä Milla kasvien tavoista aistia asioita?
VastaaPoistaSun lopputyöstä vois tulla yks mun kandityön lähteistä, me taidetaan etsiä niin samoja asioita :)
Mutta hitsi että mua innostaa myös nyt ajatus lasten (tai maahanmuuttajien tai erityistyyppien tai tai tai) kanssa tekemisestä tässä teosmuodossa... ja ei - inhimillisten linjan jatkamisesta moneen suuntaan.
Mä mietiskelin myös semmosta, että pitäiskö jäkälät esim. viedä punavuoreen, että mitä esimerkiks jengi jakomäessä hyötyy jäkälien ajattelemisesta tai siis kun siellä on niin paljon vituroiks menevää elämää, niin miten siitä lähtökohdasta mitään neulasuipposia ajattelee. Mutta ilo, tai se että naapurissa ylipäätään tapahtuu jotain uutta, elämää, tavallisesta poikkeavaa. Tuo erilaisten vaikutusten ja riippuvuuksien verkosto olisi hienoa saada konkreettisesti koettavaksi ja näkyväksi, elettäväksi, koska se ei keskitä huomiota vain yhteen olioon (vaikka katsoiskin yhden olion kautta), vaan kokonaisuuteen.
Yritin siis sanoa, että jäkälät jakomäkeen. ja mieluiten myös punavuoreen. Ja samalla tavoin aattelen perheestä.
VastaaPoista